Suomen kasvatustieteellinen seura

Kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen tutkimuksen erityisteemaryhmä (SIG-keke)

Kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen tutkimuksen erityisteemaryhmä on aloittanut toimintansa vuonna 2004. Kasvatustieteen päivillä kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen tutkimuksen teemaryhmä on järjestetty vuonna 2003 ja 2004, seuraavan kerran kokoonnutaan Jyväskylässä 2005.

Kesällä 2004 olemme keskustelleet erityisesti tulevasta Kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen vuosikymmenestä (2005 - 2014) sekä professori Robert J. Sternbergin viisauden, luovuuden ja kykyjen (abilities) teorioiden soveltamisesta kestävän kehityksen kasvatuksen tutkimiseen.

Koska 2005 - 2014 on Kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen vuosikymmen, aiomme jatkaa tämän tutkimusalan edistämistä. Tarkoituksena on aloittaa uusia empiirisiä tutkimuksia sekä julkaista tutkimusartikkeleita. Opetusministeriön rahoituksen turvin on valmisteilla yliopisto- ja ammattikorkeakoulujen opettajille tarkoitettu kestävää kehitystä edistävän opetuksen menetelmäopas, jonka tekijöistä ainakin kolme on SIG-keke -ryhmän jäseniä. Aktiivista toimintaa kansallisissa ja kansainvälisissä DESD-verkostoissa ja -työryhmissä sekä tutkijatapaamisissa jatketaan.

Kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen tutkimuksen erityisteemaryhmän koordinaattorit

Professori Mauri Åhlberg KT Taina Kaivola

Soveltavan kasvatustieteen laitos
PL 9 (Siltavuorenpenger 20R)
00014 Helsingin yliopisto
Puhelin: yliopiston vaihde 09-1911
Sähköposti: etunimi.sukunimi@helsinki.fi

Ks. myös http://www.helsinki.fi/sokla/bgee/kestavakehitys.htm

 

 

::: 02.06.05 ::: webmaster@kasvatus.net :::